Opintopiiri kokoontuu viidennen kerran to 4.2. klo 18 vanhassa paikassa Porthanian aulassa naulakkojen luona. Aiheena on Sata-komitean ehdotus sosiaaliturvan uudistamisesta. Aiheesta alustaa Dan Koivulaakso.
Lyhyesti sosiaaliturvan kokonaisuudistusta pohtineen Sata-komitean ehdotuksista voi lukea sivulta http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1478887#fi.
Laajemmin linkkejä ko. projektiin liittyen, myös linkki koko loppumietintöön löytyy sivulta http://www.stm.fi/vireilla/kehittamisohjelmat_ja_hankkeet/sata
SAK:n perustulokritiikin arveltiin olevan tarpeellista luettavaa, vaikka se sisältääkin jo useasti kuullut väitteet siitä, että perustulo passivoi ja tekee ay-toiminnan tarpeettomaksi. On hyvä osata vastata tavallisimpiin perustulovastaisiin argumentteihin sekä miettiä miksi ja miten argumentoimme, että perustulo ei passivoi tai että kysymys on väärin asetettu. “Onhan meillä jo sosiaaliturva” -vastaus tuli esiin. Muita vastauksia: eikö pelko passivoitumisesta perustu äärimmäisen negatiiviselle/oikeistolaiselle ihmiskuvalle; eikö pelko osoita, että työstä on tullut vain moraalinen arvo (”protestanttisen työmoraalin” ja SAK-keskustelun yhteys); eivätkö ihmiset tee kuitenkin jatkuvasti kaikkea, niin palkallista kuin palkatonkin työtä, myös muun kuin rahan vuoksi; toisaalta miksi kaikkien pitäisi tehdä jatkuvasti kaikkea, miksi työn mahdollinen väheneminen olisi niin vaarallista.
Sama vastaus ilmaantui myös kysymykseen kansalaisuudesta. Aloitimme Termosen tekstin puimisen maininnasta, että “kansalaispalkka” on liian kapea ratkaisu, koska se on sidottu kansalaisuuteen. Termonen maalailee Euroopan laajuista perustuloa. Mietimme, onko kansalaisuuskysymys keskeinen ja pitääkö puhua siitä, keihin kaikkiin Suomessa toteutettavan perustulon tulisi ulottua. (Mikä on periaate nykyisen sosiaaliturvan kohdalla? Ilmeisesti ei tarvitse olla Suomen kansalainen päästäkseen sen piiriin?)
Argumentti tietyn ryhmän jäsenyydestä kohdataan jokaisella tasolla. Jos perustulo myönnetään esimerkiksi vain opiskelijoille, argumentin mukaan opiskelijan statuksesta tulee niin arvokas että kaikki hyökkäävät yliopistoon, ja sama toistuu muiden ryhmien (kansalaisuus jne.) kanssa.
Tämän argumentin (”jos täällä jaetaan ilmaista rahaa, niin sittenhän kaikki tulee tänne hakemaan sitä”) voi torpata mm. sanomalla, että tämä ei ole tilanne nytkään, koska onhan meillä nytkin jonkinlainen sosiaaliturva. Tätä sosiaaliturvaa pitäisi asteittain kehittää perustulon suuntaan.
Mitä toisaalta tehdä, kun samalla olisi puhuttava muidenkin kuin Suomen kansalaisten oikeudesta toimeentuloon? Todettiin, ettei EU:n ilmapiiri ole perustulomyönteinen.
Yksi yleinen argumentti on rahoitus: “Mistä rahat? Tehkää laskelmia!” Laskelmia on äärimmäisen vaikea tehdä, koska huomioon otettavia muuttujia on niin paljon. Rahoituksen suhteen tulee joskus kyyninen olo: jos olisi tarpeeksi kova poliittinen tahto ja paine, niin ehkä laskelmia alkaisi tulla ja rahaa löytyä? (Kuten toisen maailmansodan jälkeinen luokkakompromissille perustuva hyvinvointivaltioprojekti todistaa.)
Perustulon puolesta argumentoiminen
On kyseenalaistettava eloonjäämisoppi ja välttämättömyyspuhe. 90-luvulta lähtien perusturvaa on muutettu “sisäpiiriläisten etujen” järjestelmäksi: toimeen saavat tulla ne, jotka ovat töissä, jotka ovat vakuutettuja, jne. 90-luvun ideologisen käänteen myötä universalismi on kadonnut. Perustulon puolustajien tulisi palauttaa se.
Mutta: pitääkö meidän kyseenalaistaa koko talouskasvun ideologia? Hallituksen paniikkiratkaisuja kilpailukyvyn säilyttämiseksi tulee kritisoida, mutta mistä näkökulmasta? Varovaisen pohdinnan jälkeen järjestelmän kritiikki tuntui olevan keskustelijoille tärkeää, ei niinkään perustulon “myyntipuhe”, eli sen puolustaminen strategisella tavalla innovaatiotaloutta tukevana systeeminä. (Vaikka sitäkin tulisi ehkä miettiä; mitä kieltä käyttää missäkin foorumilla: OT, HYY, SAK, mielipidekirjoitukset…)
Entä miten tulee suhtautua “tietotaloudessa kaikki ovat tuottavia” -argumenttiin ja epämääräisten verkostojen korostamiseen talouskasvun perustana? Kuinka uskottavaa (teoreettisesti ja/tai psykologisesti) se on? Penättiin laajempaa analyysia argumenttien taakse / analyysin päivittämistä / konkretisoimista.
Kahden mainitun argumentointitavan välillä on ristiriita: argumentoidaanko kyynisesti ja pragmaattisesti “mekin tuotamme ja annamme panoksemme talouskasvuun, siksi meille kuuluu perustulo” vai “koko talouskasvuun perustuva järjestelmä on kyseenalainen”. Kolmas tapa olisi korostaa tarpeita. Tässä on ongelmana tarpeiden epämääräisyys ja instituutioiden valta määritellä tarpeet puolestamme.
Puhuttiin myös perustulon kapinallisesta puolesta: se tarjoaa mahdollisuuden kieltäytyä huonoiten palkatuista ja säädellyistä töistä.
Muuta
Mainittiin SATA-komitean työhön sisältyvä perusutulonomainen uudistus: kansaneläkkeestä muokataan takuueläke, joka korvaisi sen osan, joka tienatusta eläkkeestä jää alle tietyn minimitason.
Jonkinlainen tarveharkinta tulisi perustulosysteemissäkin säilyttää? Se kuitenkin säilyttäisi byrokratiaa.
Konsensus siitä, että vasemmistolaisen perustulon pohjana tulee olla myös laajat julkiset peruspalvelut ja yhteiset resurssit/commonsit. Tätä on argumenteissa pidettävä esillä - perustulo ei saa olla raha, jonka laittaminen joko uuteen paitaan tai terveydenhuoltoon on kunkin yksilön valinta. Yhdistyessään julkisten palvelujen alasajoon/lisääntyvään maksullisuuteen suurikin perustulo olisi huono malli. (Toisaalta emme halua pientä perustuloa yhdistettynä siihen, että valtio alkaisi huolehtia perustarpeista ilmaiseksi - tyyliin jakaisi kaksi kertaa vuodessa kaikille samanlaiset takit. Tällaisen mallin toteutumista ei kuitankaan tarvinne pelätä.) Haluamme maksuttoman koulutuksen, terveydenhuollon jne. riittävät peruspalvelut plus tulon, jonka käyttää omavalintaisesti elämiseen.
On tutkittava mahdollisuuksia kokeilla perustuloa ensin tietyn väestöryhmän sisällä (kaikkein huonotuloisimpien: esimerkiksi opiskelijoiden, syrjäytyneiden, vammaisten, sairaiden ja eläkeläisten joukossa). Entä miten opintotukea voidaan kehittää perustulomaisempaan suuntaan?